tiistai 20. syyskuuta 2016

Minä ja kuvaaminen













Olen pannut merkille, että valokuvaus on harrastuksena aika trendikäs. Aika monella on haave toimia valokuvaajana ammatikseen ja harrastelijakuvaajia on paljon. Vaikka yleensäkin pyrin olemaan se, joka ui vastavirtaan vaikka väkisin (tähän en osaa antaa perusteluja :D), niin valokuvaus on kieltämättä niin mielettömän mukavaa puuhaa, että sen parissa räpöstelen mielelläni vaikken siitä mitään tajuakaan.

Mulla on yks hyvä kaveri, joka myöskin kuvaa ja tekee sitä kohtapuoliin aivan leipätyöksi asti. Vinkkaanpa heti, että instassa seurantaan @reettakristinphotography niin pääsette näkemään tämän taiturin töitä. Hänen kanssa ollaan käyty useastikin kuvailemassa, lähinnä toisiamme, ja koska hän käy alan koulua niin siipeilen tietysti kaikki parhaat ammattitason vinkit ihan vaan unohtaakseni ne sitten samantien. Tykkään, että hänellä on hauskoja ideoita ja usein ollaankin ihan epätoivoon asti koitettu toteuttaa jotain visiota, josta on saatu päähänpinttymä. Muistanpa pari vuotta takaperin meidän yritykset saada sellaista "lehtisade"- kuvaa. Voin kertoa, että nauratti tehdessä mutta vielä enemmän nauratti valmiita kuvia katsellessa :D The mother of all epic fails oli se.

Olen pohtinut valokuvien merkitystä itselleni tässä viime viikkojen aikana. Oletko kuullut voimauttavasta valokuvasta? Täältä löydät menetelmästä lisätietoa. En itsekään ole aiheeseen pintapuolista vilkaisua kummemmin perehtynyt mutta homman idea oli heti ensikuulemalta niin loistava, että se jäi mieleen pyörimään.

Valokuvalla voi olla suuri voima ihan kaikenlaisten menetelmien ulkopuolellakin. Oikeasti onnistunut valokuva voi esimerkiksi korjata minäkuvaa. Mun esikoistyttäreni on valtavan kaunis. Hän on hauska ja kekseliäs. Innostuva ja heittäytyvä. Silti hänen minäkuvansa ja käsityksensä itsestään on huonompi kuin toivoisin. Hän on jo riittävän iso tajutakseen omaavansa erityispiirteitä ja -tarpeita ja liian varomattomasti olen puhunut omasta kehostani hänen kuultensa. Kuulen omat sanani hänen suustaan, kun hän itseään peilistä katselee. On tyytymätön. Liian ankara. Kokee erilaisuutta ja ulkopuolisuutta peilikuvansa ulkopuolella.

Paitsi eräänä iltana.

Päätettiin hyödyntää kaunis, syksyinen ilta-aurinko ja lähteä ottamaan kuvia. Letitin tytön hiukset, annoin hänelle mun korvakorut, joita hän on jaksanut ihailla ja huolella valittiin kuvausvaatteet. Tyttö halusi vielä äidin huivin, joka sopi korvakoruihin. Peilin edessä seisoessaan hän sanoi: kylläpä olen kaunis. Tuosta kauniista neidistä käytiin napsimassa parissa eri kohteessa kuvia ja sen lisäksi, että saatiin kauniita kuvia niin meillä oli yhdessä tosi hauskaa.




Pidän itseäni luovana ihmisenä ja uskon, että luovuus ja tietynlainen estetiikan taju ovat mun vahvuuksiani. Mulle itse ottamieni kauniiden kuvien katsominen on terapiaa, samoin minusta otettujen kauniiden kuvien katsominen. Kameran edessä oleminen ei ole minulle kuitenkaan kovin luontevaa vaikka innolla siihen silti aina suostun, koska lopputulos eli ne kivat kuvat tuovat mulle niin valtavasti iloa. Kuvaajalta taas vaatii kärsivällisyyttä ja taitoa saada minusta liika itsetietoisuus ja jännitys karisemaan.

Olen huomannut tämän satunnaisen valokuvausharrastukseni tuoneen lieveilmiöitäkin. Pelkästään positiivisia oikeastaan. Pidän siitä, että ihan tavallisen arjen tuoksinassa saatan huomata vaikkapa kauppareissun varrella jonkin tosi kauniin kuvauspaikan, jonka sitten painan mieleeni. Myöskin luontoa osaa katsoa eri silmin ja toisaalta on ihana pystyä ikuistamaan luonnon kauneutta kuviin.

Minä kuvaan meidän perusjärkkärillä (Nikon D3100) ja omalla kännykällä (iPhone 5S). Kuvat käyvät lähestulkoon aina Lightroomin kautta, jolla osaan tehdä lähinnä perusparannuksia. Metallimies on perehtynyt asiaan enemmänkin ja häneltä sitten oppeja kinuan. Välineistö ei siis ole mitenkään ihmeellistä. Olisikin kiva vähän päivittää meidän järkkäriä valovoimaisemmalla putkella ja esimerkiksi kaukalaukaisimella ja vastavalosuojalla. Portrait- linssikin olisi kiva.




Pinnailen Pinterestissä ideakuvia ja esimerkiksi meidän hääkuviin mulla on jo paaaaaaljon ideoita. Olen käynyt nyt katselemassa jo mahdollisia kuvauspaikkoja, kun elellään nyt samoja aikoja kuin sitten häiden aikaan. Lähinnä olen kierrellyt katselemassa paikkoja, joissa kuvaaminen ilta-auringossa olisi mahdollista ja esimerkiksi sitä mistä suunnasta aurinko kyseiseen paikkaan paistaa. Haluan kuvat useammassa eri paikassa ja tietysti sateen mahdollisuuskin on otettava huomioon.

Tykkäätkö sinä kuvata vai oletko mielummin linssin toisella puolella? Uskotko, että valokuva voi voimauttaa tai onko sinulla asiasta omakohtaisia kokemuksia?

lauantai 17. syyskuuta 2016

Paljastus

Viimeisimmässä postauksessa mainitsin elämän ohjanneen minua mukavaan suuntaan. Pudotin siis teille pienen tiiserin. Jatkan siitä vielä vähän..

Meillä on aika jännittäviä kuukausia edessämme. Aihe koskettaa koko perhettä mutta erityisesti minua ja Metallimiestä. Harkitsin kokonaan uuden blogin perustamista, joka olisi käsitellyt vain tuota aihetta, mutta mieheni ystävällisesti huomautti juuri mainostamastani päiväkirjamaisuudesta ja niinpä hautasin ajatuksen kokonaan uudesta alusta. Tykkään uusista aluista, ois ollut hauska aloittaa kokonaan uusi blogi. No, tämä vanha vaatii nyt ainakin uuden bannerin, jossa on..



Something old

Something new

Something borrowed

Something blue.


etsy

Arvasittekin jo varmaan. Me mennään naimisiin! :)

Sillisalaattiblogini saa jälleen lisämaustetta soppaan, kun hääjutut varmasti valtaavat alaa täältäkin. The päivä on melko tarkalleen vuoden päästä eli tässä jää mukavasti aikaa laitella juuri sellaiset naimajaiset kuin haluaa mutta kiirettä ei (pitäisi) tulla. Budjetti on maltillinen, joten itse tehden sekä tarjoushaukkaillen on tarkoitus edetä niin pitkälle kuin mahdollista. Morsian ei ehkä tiedä mitä haluaa mutta tietää varsin hyvin mitä ei halua. Makuni on osoittautunut valitettavan kalliiksi, joten varmaan tässä saa kehittyä aika kekseliääksi kuinka toteuttaa hintavat mieltymykset pienehköllä budjetilla. 

Halutaan (siis myös Metallimies haluaa, tämä ei ole vaan nätti tapa ilmaista 'minä haluan') tyylikkäät, tunnelmalliset häät, jotka kuitenkin ovat meidän näköiset. En vielä ole varma miten se toteutuu mutta ajatuksena on tuoda jotain vähän hevimpää tatsia kaiken tyllin ja pitsin sekaan. Goottityyli ei ole kummankaan pala kakkua, pääkallot eivät istu (mun) ajatukseen tyylikkäistä häistä eikä pelkillä musiikkivalinnoilla saavuteta aivan sitä mitä tässä pyritään toteuttamaan. Annas kattoo onnistuuko :)

Häähommat löytyvät blogista jatkossa tunnisteen 'häät' alta ja Instagramista varustan aiheeseen liittyvät kuvat häsällä #kangasluomat2017

Kommenttiboksiin sitten parhaita vinkkejä teiltä jo naineilta otan mielelläni vastaan. Perfektionistina haluan tietysti päivästä täydellisen ja omat häänsä jo järjestäneen kokemuksia arvostan suuresti :)

Valmistelut meillä ovat aivan alkutekijöissään, eikä lukkoon ole vielä lyöty hääpäivän osalta kuin kirkko ja valokuvaaja. Juhlapaikka olisi seuraavana listalla, samoin pitopalvelu. Hääpukua olen koittanut etsiskellä nyt aleista ennenkuin uudet mallistot tulevat mutta neljä liikettä läpikäyneenä saldo on vielä pyöreä nolla.

wedding chicks

pinterest

Pitemmittä puheitta, tervetuloa seuraamaan meidän häävalmisteluja!

torstai 15. syyskuuta 2016

Comeback eli kesäkuulumisia

Olen pitänyt luovaa blogitaukoa. Teistä osa sen on huomannutkin ja ne lähettämänne viestit ovat olleet oikeastaan se syy miksi vielä päätin palata näppäimistön ääreen. Kiitos siis niistä <3 Mitään sen suurempaa dramatiikkaa taukoon tai blogikriisiksi kutsumaani mietintätaukoon ei oikestaan liity. Blogin suunta hämärtyi, tottapuhuen on vähän hämärän peitossa vieläkin, ja kun en ollut tyytyväinen tuottamaani materiaaliin niin katsoin paremmaksi olla tuottamatta mitään. 

Olen myös tällä kesätauolla ehtinyt aprikoida sitäkin, mitä blogin tulevaisuus pitää sisällään ja mitkä ainekset jätän jatkossa pois. Lupasin itselleni, että (niin kulunut klishee kuin se onkin) olen entistä rehellisempi itselleni ja annan itseni erottua rohkeasti joukosta. Ongelma saattoikin olla siinä, että pyrin kategorisoimaan blogin. Minua persoonana on mahdoton sulloa yhteen tiettyyn laatikkoon, joten miksipä sitten kirjoittamaani blogiakaan pitäisi. Ajauduin liian kauaksi päiväkirjamaisuudesta, jollaiseksi blogin alunperin tarkoitin. Meni siis tämäkin elämän osa-alue suorittamiseksi ja se on harvoin hyvä asia, kun luovuuden alueella liikutaan. 

Minulle kuuluu hyvää. Elämä on vienyt minua varsin mukaville elämänalueille viime kuukausina ja niistä kerron myöhemmin lisää. Suurimpia oivalluksia lähiaikoina on omalta osaltani ollut se, että mun vapaa-aikani eli vanhempien keskuudessa se kuuluisa oma aika ei tarvitse olla mitenkään erityistä. Sinä aikana ei ole välttämätöntä saada aikaan mitään konkreettista. Ei rästissä olevia kotitöitä, ei ompeluita, ei blogitekstiä. On ollut aika vapauttavaa huomata, että vaikka käyttäisin sen ajan sohvalla maaten ja kännykkää selaten, niin se on silti yhtä mukavaa (ellei jopa mukavampaa) kuin aika, joka olisin käyttänyt "saaden jotain aikaan". Sekin on tavallaan yksi hetkessä elämisen muoto että tekee sitä mitä juuri sillä hetkellä haluaa vaikka se ei sitten olisi netin selailua kummempaa. Väitän, että tämä ahaa- elämys on vähentänyt vapaa-aikaan liittyvää hampaiden kiristelyä ainakin noin 30%. 








Rikotaanpa blogihiljaisuus kesäkuulumisilla. Meillä oli mukava, touhukas kesä. Käytiin vähän reissussakin ja ehdoton koko perheen kohokohta oli Hailuodossa viettämämme kolme päivää, mun vanhempien vuokraamalla mökillä. Muita kesän highlightseja oli Metallimiehen tekemä reissu Norjaan moottoripyöräilemään, lapsivapaasti vietetty juhannus ja klaanipippalot (klaani on miehen sisarusten ja meidän avopuolisoiden muodostama metallinkatkuinen ihmisrypäs). 

Parisuhteen kannalta mennyt kesä oli myös virkistävää vaihtelua, kun päästiin monta kertaa yhdessä rilluttelemaan. Meidän kahden kesän huipentuma oli heinäkuun viimeisenä viikonloppuna moshattu Qstock, jossa ollaan käyty viimeksi ihan vastarakastuneina kesällä 2012. Päästiin näkemään meidän lempparibändejä Stam1naa ja Diabloa, tutustumaan Ukrainalaisbändi Jinjeriin ja ilta huipentui Prodigyn mahtavaan lavashowhun. Voin kertoa että meinasi pää lähtä, kun teinivuosina tuhannet kerrat kuunnellut biisit tulvahtivat ilmoille pimeässä illassa ja fiilis oli maaaaaahtava! 

Kuvamateriaalia kertyi eniten Hailuodosta ja niistä tämän comebackin kuvitus pääasiassa muodostuukin. Qstockista otin näemmä videomateriaalia kuvien sijasta ja ne on ehdottomasti for my eyes only- merkinnällä varustettuja :D Seuraavaa festaria silmälläpitäen voisi yrittää muistaa, että sitä omaa kännistä ja epävireistä laulua ei mielellään kuuntele enää selvinpäin ja tästä samaisesta syystä se kaunis ajatus keikan ikuistamisesta videolle ei oikein toimi, koska sitä ei ilkeä katsoa ellei ole kännissä kuin ankka. Kvaak.

Hailuoto on tosi kaunis paikka ja suosittelen lämpimästi kokemaan sen ihan itse. Meillä oli tosi mahtava mökki, kolmessa kerroksessa ja lapset tykkäs aivan mielettömästi. Pakattiin mukaan pyörähommatkin, kun ajateltiin että siellä pitkin saarta sitten vintataan. Todellisuudessa pyöräiltiin yhtenä päivänä - mökiltä Marjaniemen satamaan muutaman kilometrin matka. Saari toimii pyöräilyyn tosi oivallisesti, jos aikoo vetäistä saaren päästä päähän. Asvaltoitua tietä on vain se keskustie eikä sen vartta ole kovin kiva ajella pyöräkärry perässä. Patikointiin sensijaan Hailuoto on mitä oivallisin ja päätettiinkin että vielä joskus mennään sinne ihan siinä tarkoituksessa, kun lapset on vähän isompia. 
















Yhdistetyksi Metallimiehen synttärikakuksi ja mökkikakuksi pyöräytin ekan nakukakkuni, joka oli todella hyvää kaikessa yksinkertaisuudessaan. 




Meitä suosi ilmat aivan mahtavasti ja lapset pääsi pulikoimaan moneen otteeseen. Mun Oulussa asumisen aikoihin tutustuin ihanaa Iirikseen, joka tätänykyä pitää perheensä kanssa Hailuodossa kotieläinpihaa. Siellä tietenkin vierailtiin muksujen kanssa. Voi ihmettä! Isosisko meinasi revetä henkseleistään, kun pääsi taputtelemaan ja harjailemaan hevosia ja minipossu Toukokin heittäytyi kyljelleen neitokaisen rapsuteltavaksi aika autuaan näköisenä :) Pikkuveli katseli eläimiä kiinnostuneena mutta vähän jännittyneenä. Pikkusiskolle sensijaan vapaana käyskentelevät vuohet ja kanat eivät olleet mitenkään pelottavia vaikka ensimmäistä kertaa hän sellaisiin karvaisiin otuksiin pääsi tutustumaan. Tähän vertailukohdaksi on hyvä mainita mun serkkuni viisikuinen lapinkoira Hilma, joka oli kummankin pienen mielestä niin peljättävä että huulet sinisenä huusivat :D  










 


Nämä alimmat kuvat on mun lemppareita. Niin liikuttavia nämä pienet eläinystävineen <3












Hailuodossa käytiin myös Luotsihotellilla sijaitsevassa luontonäyttelyssä. Pienessä näyttelytilassa oli esitelty Hailuodon eläimistöä ja saaren historiaa. Mielenkiintoinen paikka ja ehdottomasti kannattaa käydä, jos saarelle menee. Lauttamatkat olivat tietysti elämys sekä meille aikuisille että lapsille. Menomatkalla käytiin autosta ulkonakin katselemassa mutta tuuli oli aivan mieletön ja hoksasin ettei legginssit ja lyhyehkö tunika ole oikein toimiva yhtälö lautalla. Anteeksi vain muille lauttamatkustajille siitä :D Ei onneksi jouduttu odottelemaan lauttaan kummallakaan matkalla mutta kotiinpäin tullessamme oli Oulunsalossa ainakin sadan metrin jono lauttaan ja moni kääntyikin jonon hänniltä jo pois. Lautalla on ymmärrettävästikin sellainen sääntö, että Hailuodon asukkaat saavat ensisijaisen pääsyn lauttaan eikä yhdelle matkalle mahdu kovin montaa autoa. Lautat kulkevat puolen tunnin - tunnin välein, joten odotus voi toisinaan olla tosi pitkäkin.  

  
 

 


Biitsikelejä hyödynnettiin kesän mittaan aina mahdollisuuksien mukaan ja naurunaamaisista, hiekkaisista lapsista onkin kertynyt kännykkään monta kuvaa kesän ajalta. Vesi näyttäisi olevan elementtinä kaikkien lasten mieleen. Itsekin uskaltauduin Hailuodon reissulla mereen kastautumaan. Vaikka horoskooppimerkkini (Kalat) puolesta veden pitäisi olla mulle luonnollinen ympäristö niin eipä ole. En voi uida ellei pohja ole hiekkaa, vesi kirkasta, riittävän lämmintä, kalatonta ja ehdottomasti vapaa kaikista kaisloista ynnämuista. Myöskin kivenmurikat ovat dealbreaker. Viimeksimainittuja löytyi Hailuodon rantavesistä ja niinpä mun täytyi kaikki 180- senttiä yrittää pyöritellä märäksi lantionkorkuisessa vedessä :D Olenpa minä rohkea!





Kesään ja alkusyksyyn mahtui onnellisia hetkiä mutta myös niitä elämän varjopuolia. Kesäkuun puolivälissä mun toinen kummityttöni sai nimen ja toinen ehti vuoden ikään. Viime kuussa sitten haudattiin mun parhaan kaverini isä. Vuodatin kyyneleitä todella runsaasti ja ystävän tuskan näkeminen sattui ihan mielettömästi. Kirkossa liikutun muutenkin, kun urut kuulostaa niin mielettömiltä ja kun saattomusiikkina oli Remo Giazotton Adagio niin - tulva. 


 

Hautajaisissa lapsuusmuistot tulvivat mieleen ja vapaan sanan kohdalla nanosekunnin ajan mietin, kävisinkö kertomassa siitä, kun tämän mun ystävän kanssa sydäntalvella kiivettiin niiden navetan katolle ja hypättiin sieltä syvään hankeen, samalla huutaen "hyppy tuntemattomaan!". Olisin kertonut, että sinnehän sitä jäätiin kiinni nuoskalumeen vyötäröä myöten. Ystävä sieltä sai itsensä kaivettua irti, vaikka saappaat sinne hankeen jäi. Juoksi hakemaan isänsä, että Sonja on tuolla hangessa kiinni. Kyllä sieltä aika äkäinen mies tuli lapion kanssa kaivamaan meikäläistä ylös. Motkotti kauheasti, että hullujahan te ootta, kun liukkaalle peltikatolle lähdette kiipeilemään. Tarina päättyi onnellisesti ja on sille naurettu melko monet kerrat jälkeenpäin. Kyllähän se ystävän isä oli minullekin silloin lapsuudessa läheinen ja aina olin heille kuin omaa perhettä. Ehkä siksi kun olin siellä niin usein :) Omituista ajatella ettei häntä enää ole. Oli hyvä että menin hautajaisiin jättämään jäähyväiset.

Ristiäisistä tulossa


Oma tyyli on mietityttänyt minua keväästä lähtien. Olen päivittänyt vaatekaappia ja myin kaikki imetysvaatteetkin kesällä pois. Imetysliivejä kieltäydyin käyttämästä siinä vaiheessa, kun päiväimetykset jäivät satunnaiseen yhteen tai kahteen kertaan. Hyvin ollaan pärjätty tavallisillakin eikä imetyskertoja enää tulekaan vuorokaudessa kuin 1-3. Olen tutkinut värianalyysiasioita ja sitä mikälaiset vaatteet mun kropalle ja mittasuhteille sopii parhaiten. Olen myös kiinnittänyt huomiota eettisiin asioihin vaatekaappia uudistaessani ja mm. kotimaisten Papun, Noshin ja Vimman tuotantoa olen ostanut jonkinverran. Eiväthän ne täysin kotimaisia ole mutta esimerkiksi Papun Kanto-mekon ostin, joka on täysin suomalainen tuote. Tehtykin Nokialla.

 






Tyyliasioihin liittyen rohkaistuin heinäkuussa pätkäisemään mun pitkän tukan polkaksi. Harkitsin tätä siirtoa yllättävänkin kauan ja hirvittihän se. Suomalaisen ohut ja lasimainen tukka jaksaa kuitenkin pitää sitä vähäistäkin tuuheutta paremmin yllä, kun tukan mitta on lyhkäisempi. Omasta mielestäni uskallus kannatti ja lyhyempi tukka vähän jopa nuorensi. Ennenkaikkea, se tuntuu omalta. Onpa se kaiken lisäksi tosi helppohoitoinenkin! Pituutta on sillälailla, että kiinnikin saa halutessaan mutta se ei ole enää käytännön syistä pakollinen ratkaisu.






Mua kiinnostaisi kuulla miten teidän kesä meni ja kuinka syksy on lähtenyt käyntiin? Mikä oli parasta menneessä kesässä? Montako jätskiä söit? ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...